Onko ZTE tekemässä paluun?

ZTE suunnittelee paluuta älypuhelinmarkkinoille

ZTE on mainiosta hinta-laatusuhteesta tunnetuksi tullut kiinalainen älypuhelinvalmistaja. Tämä kiinalainen älypuhelinvalmistaja on kuitenkin ollut viime aikoina melkoisissa vaikeuksissa. Yhdysvallat nimittäin langetti kiinalaisyhtiölle kovan rangaistuksen ZTE:n annettua vääriä tietoja ja jätettyä toteuttamatta sovittuja toimenpiteitä. Tämä siis sen jälkeen, kun ZTE oli ensin rikkonut Yhdysvaltojen asettamia kauppapakotteita.

Tämän vuoden huhtikuussa Yhdysvallat kielsi kaikkia amerikkalaisyhtiöitä myymästä teknologiaa ZTE:lle. Tämä tarkoitti käytännössä ZTE:n toiminnon loppua, sillä suuri osa yhtiön laitteiden osista tulee amerikkalaisilta yhtiöiltä. Ei ollut myöskään selvillä, saisiko ZTE edes jatkaa Googlen Android-järjestelmän käyttöä Googlenkin ollessa yhdysvaltalainen yhtiö.

ZTE:n toiminta ehti huhtikuisen rangaistuksen takia keskeytyä hetkeksi oikeastaan kokonaan. Heinäkuussa Yhdysvallat kuitenkin päätti neuvottelujen jälkeen perua huhtikuussa antamansa rangaistuksen ja korvata sen miljardien sakoilla ja muilla vaatimuksilla. Nyt ZTE:n onkin aloittamassa toimintaa uudelleen.

Kiinalaisyhtiö on muun muassa sanonut osallistuvansa elo-syyskuussa järjestettäville IFA-messuille, jotka ovat merkittävä tapahtuma kaikille viihde-elektroniikka-alan toimijoille. Tapahtumaan osallistuu noin 1800 eri näytteilleasettajaa ja jopa 240000 kävijää. Odotettavissa on, että ZTE julkistaisi messuilla uuden Axon 9 -älypuhelimensa.

Uutuuspuhelimen ominaisuudet

Axon 9 -puhelimen ominaisuuksista ei ole vielä varmoja tietoja, mutta puhelin on luultavasti varustettu 6 tuuman AMOLED-näytöllä sekä Snapdragon 845 -järjestelmäpiirillä. Puhelimesta on mahdollisesti tulossa sekä tavallinen että Pro-versio, mutta tämäkään ei ole vielä täysin varmaa.

Uutuuspuhelimet tulevat luultavasti olemaan ZTE:lle tyypilliseen tapaan olemaan edullisia hintaansa nähden. Esimerkiksi vuoden 2018 helmikuussa julkaistu ZTE Blade V9 maksoi julkaisun aikaan 269 euroa ja ZTE Blade V9 Vita taas vain 179 euroa. ZTE Blade V9 -puhelimessa on Qualcommin Snapdragon 450 -järjestelmäpiiri ja kiinteä 3100 milliampeeritunnin akku. Puhelimen pääkamera on tarkkuudeltaan 16 megapikseliä ja sitä tukee toinen 5 megapikselin kamera. Puhelimen näyttö on suuruudeltaan 5,7 tuumaa, resoluutioltaan 2160 x 1440 pikseliä ja resoluutioltaan 18:9. ZTE Blade V9 Vita on lähes vastaava puhelin, mutta sen näyttö on hieman pienempi, järjestelmä hieman tehottomampi ja muistia on vähemmän. ZTE:n uutuuspuhelimessa nähdään toivon mukaan parannuksia kaikilla osa-alueilla ZTE:n viimeisimpiin julkaisuihin nähden.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *